Seksuaaliterpia!
18/08/10 11:00
Seksuaaliterapeuttina kuulen usein kysymyksen:
Ai mikä ihmeen seksiterapeutti? Mitä sinä oikein teet?
Seksuaaliterapeutti, usein myös parisuhdeterapeutti, on terapeutti joka tekee suunnilleen samaa työtä kuin muutkin psykoterapeutit mutta hän on myös erikoisasiantuntija seksuaalisuutta ja parisuhdetta koskevissa ongelmissa.
Itse näen että hyvin monet ongelmistamme pohjautuvat tai koskettavat seksuaalisuutta. Ja toisin päin, että kun olemme sinut seksuaalisuutemme kanssa ja meillä on tyydyttävä seksielämä itsemme ja/tai kumppanin kanssa, muutkin asiat sujuvat paremmin.
Seksuaalienergia on perusenergiamme. Ilman seksiä emme olisi syntyneet. Silti moni meistä on kasvanut siinä uskossa että seksuaalisuutta ja kehollisuutta olisi ainakin hiukan hävettävä, ainakin piilotettava ja pidettävä vähän salassa. Olemme kenties oppineet pienestä pitäen masturboimaan hengittämättä hiljaa ja nopeasti jottei kukaan kuulisi tai näkisi. Moni on kokenut suuren häpeän jäätyään kiinni ”itse teosta” ja saaneensa torut toiminnastaan.
Onko sitten ihmeellistä jos mies laukeaa kolmessa minuutissa?
Tai jos nainen haluaa seksiä vain peiton alla pimeässä?
Vasta kun on käsitellyt häpeänsä ja hyväksynyt olevansa seksuaalinen olento jolla on oikeus nauttia kehostaan ja seksuaalisuudestaan, voi seksuaalienergian virrata vapaasti ja olla se voimanlähde kaikilla elämänalueilla jota useammat meistä kaipaa.
Mm mediassa puhutaan usein naisten haluttomuudesta tai ”esileikin” tärkeydestä naisille, koska nainen kuulemma tarvitsee enemmän aikaa syttyäkseen ja halutakseen yhdyntää. Oma kokemukseni on se että naiset joiden seksuaalienergia on vapautunut ja siten jatkuvasti läsnä, syttyvät ihan yhtä nopeasti kuin miehetkin ja haluaa yhtä paljon. (Tietysti on yksilöllisiä eroja ja elämäntilanne vaikuttaa myös asiaan). Ja miehet jotka ovat hyväksyneet omat halunsa ja oppineet ettei rakastelun aina tarvitse päättyä laukeamiseen, kykenevät myös nauttimaan koko tapahtumasta ja jatkamaan rakastelua niin pitkään että nainenkin saa tyydytyksen (ei aina yhtä kuin orgasmi).
Seksuaaliterapiassa puhutaan näistä asioista suoraan ja kiertelemättä. Puretaan häpeään ja estoihin johtaneita tilanteita. Annetaan selkeitä käytännön ohjeita kotiharjoittelua ja tulevia tilanteita varten.
Seksuaaliterapeutin kanssa voi myös purkaa vielä kipeämpiä asioita kuten raiskauksia ja lapsuudessa tapahtunutta seksuaalista hyväksikäyttöä. Tai saada apua orgasmi vaikeuksiin, erektio ongelmiin tai nopeaan laukeamiseen.