Kurssilaisten antama palaute
Tantrakurssit
"Kurssi oli yksi parhaimmista, joihin olen koskaan osallistunut (niitä on ollut aika paljon). Vihdoinkin toiveeni toteutui ja sain käsitellä asioita, joita olin mielessäni jo pitkään ajatellut ja unelmoinut. Oli mielenkiintoista todeta, että Tantra on mitä suuremmissa määrin mielen tarkkailua"
"Kiitos sekä Shantille että Lorenzolle sydämen viisaudella ja hyvällä ammattitaidolla pidetystä tantrakurssista. Hetkittäin mielessäni käväisi, että 'haloo, tuo nyt ei ainakaan onnistu', mutta kertaakaan en ollut pois lähdössä. Aivan kuten loppupiirissä sanoin, olin 100% varmuudella oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oikeassa seurassa. Kaunis, avartava, puhdistava, yllättävä, eheyttävä kokemus"
"Tuntui kun olisi asunut toisella planeetalla jossa huolenpito, läsnäolo ja myötätunto ovat keskipisteessä... Oli aivan mahtavaa kokea sellaista luottamusta ja yhteenkuuluvuutta. Minulle osallistuminen oli suuri askel ja nyt tunnen itseäni ehdottomasti elävämmäksi ja läsnäolevammaksi!"
"Meille oli paljon uusia ja mullistavia kokemuksia. Fyysisesti tunnen moninkertaisesti entiseen verrattuna"
"Hyvät ohjaajat jotka olivat sympaattisia, viisaita, tarkkanäköisiä, todella taitavia ymmärtämään mitä oikeasti halusin sanoa"
"Olette lämpimiä ja viisaita ohjaajia ja näkyy niin selvästi että merkitsette toisillenne paljon . Talo on mahtava kurssi- ja majoitustiloineen. Ruoka oli herkullista"
"Kotiin palatessa voin todella hyvin....heräsin yöllä 02.30 ja olo oli täysin levännyt....merkillinen tunne että pimeä, miellyttävä, syleilevä, turvallinen yö saattoi täyttää minut sellaisella energialla....ei kannattanut jatkaa nukkumista. Nousin ja keitin teetä, kuuntelin Tantramusaa ja katselin tyyntä Öresundia joka kimalteli kuunvalossa...,ja pimeydestä huolimatta menin terassille ja kuuntelin mustarastaan laulua....aivan taivaallista....tuskin olisin kokenut tämän hetken niin voimakkaasti ellei mieleni olisi ollut niin tyydytetty. Päätin tulla myös jatkokurssille"
"Tämä oli toinen kerta kun osallistuin ja kurssi ylitti kaikkia odotuksiani. Erityisesti harjoitus jossa istuimme ympyrässä ja paria vaihdellen kohtasimme kaikkia, oli aivan mahtava. Käsitykseni Tantrasta muuttui täysin. Myönnän että yksi syy osallistumiselleni oli mahdollisen kumppanin löytäminen, mutta tämän harjoituksen jälkeen ymmärsin ettei se ole pääasia, vaan toisen kohtaaminen syvemmällä tasolla, riippumatta mitä tunnen tätä ihmistä kohtaan! Oli mahtavaa kokea näitä kohtaamisia sielullisella tasolla. Koin sellaista uskomatonta rauhaa ja harmoniaa jälkeenpäin ja tuntui kun olisin ensi kerran todella nähnyt toisia, ja olivat kaikki niin kauniita"
Sound Healing kurssit
"Raishahan on aivan omaa luokkansa opettajana, Valtavan SuuriSydämisenä ihmisenä ja ... Jonakin... Upeana & Hurmaavana Olentona... tai Rakastavana/Parantavana Henkenä tai... "vain" Human-Being...;o) joka elää ja on todellakin läsnä kanssamme. Kuin kuka trahansa - silti olematta kuka tahansa...""Kiitos mukavasta kurssista. Ajoimme kotiin laulu raikuen ja iloisin mielin :)
Raisha on uskomattoman mielenkiintoinen luennoitsia ja opettaja. Nyt minulla on hyvät välineet jatkaa sisäistä työskentelyäni."
"Raisha on minulle hyvin läheinen hahmo. Tykkään olla hänen kursseilla, minulla on turvallinen ja sopivasti turvaton olo, pääsen työstämään omia haavojani hänen avustuksellaan. Saavutin hetken joka oli hauras mutta Raisha piti minut pystyssä. Kuninkaana olo oli uskomaton hetki, kun tulin siihen hetkeen emootioiden kautta, kunnioitus ja kohtaamiset olivet hyvin kauniita. Minulla on omat haavani ja olen niistä tietoisempi."